KKO:2001:24
- Asiasanat
- Ehdollinen rangaistus
- Tapausvuosi
- 2001
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R2000/161
- Esittelypäivä
A oli tuomittu avunannosta törkeään veropetokseen ja avunannosta kirjanpitorikokseen yhteiseen yhden vuoden vankeusrangaistukseen ja yli miljoonan markan vahingonkorvaukseen, joka merkittävästi ylitti hänen teoista saamansa hyödyn. Kun kysymys oli sen vahingon korvaamisesta, jota vastaavan hyödyn hankkimiseen rikoksilla oli pyritty, huomattavaa korvausvelvollisuutta ei pidetty rangaistuksen ehdollisuutta puoltavana seikkana. Korkein oikeus päätyi siihen, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaati rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Ks. KKO:1993:79 KKO:1995:51 KKO:2001: 25 Vrt. KKO:1985-II-117 KKO:1997:140 KKO:1999:114
L ehdollisesta rangaistuksesta 1 § 2 mom
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Hyvinkään käräjäoikeuden tuomio 13.2.1998
Virallisen syyttäjän vaadittua B:lle rangaistusta törkeistä veropetoksista ja kirjanpitorikoksista sekä A:lle rangaistusta avunannosta B:n tekoihin viiden törkeän veropetoksen ja viiden kirjanpitorikoksen osalta käräjäoikeus katsoi selvitetyksi seuraavaa:
B:n pääteot
B oli 11.10.1990 - 20.10.1995 C Ky:n toimitusjohtajana ostanut eri yhtiöiltä ja henkilöiltä, muiden muassa A:lta, yhteensä 248 tekaistua kuittia koskien näiden alihankintatöitä C Ky:lle ja oli vienyt kuitit, joiden yhteismäärä oli 17467927 markkaa, yhtiön kirjanpitoon tehden vastaavia käteisnostoja yhtiön tileiltä sekä käyttänyt kuitteja yhtiön verotettavan tulon pienentämiseen. C Ky:n veroilmoituksissa verovuosilta 1990 - 1994 B oli yhtiön verotusta varten antanut väärää tietoa, koska yhtiön tulosta oli perusteettomin kulukirjauksin pienennetty yhteensä 4 776 866 markalla. Siten B ja C Ky olivat välttäneet valtion veroa, kunnallisveroa ja kirkollisveroa verovuosina 1990 - 1994 yhteensä 2313933 markkaa. Lisäksi B oli mainittuna ajanjaksona vuosi-ilmoituksissa ja vuoden 1995 kuukausi-ilmoituksissa antanut vääriä tietoja veroviranomaisille ja täten välttänyt veroa jättäen toimittamatta yhtiön työntekijöille maksetuista palkoista ennakonpidätyksiä yhteensä 1994778 markkaa sekä yhtiön maksamien palkkojen perusteella määräytyvää sosiaaliturvamaksua yhteensä 280000 markkaa. Vielä B oli todellisuutta vastaamattomien alihankintaostojen perusteella veroviranomaisille tekemissään ilmoituksissa 1.6.1994 alkaen ilmoittanut vähennettävän arvonlisäveron määrän todellista suuremmaksi ja siten välttänyt suorittamatta yhteensä 1718709 markkaa arvonlisäveroa. B:n teot olivat törkeitä, koska B oli toiminnallaan tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä ja rikokset oli tehty erityisen suunnitelmallisesti. Tekoja oli myös kokonaisuutena pidettävä törkeinä, koska petollinen toiminta oli ollut hyvin laajaa. B oli siten syyllistynyt kuuteen törkeään veropetokseen.
B velvoitettiin suorittamaan Uudenmaan verovirastolle vahingonkorvaukseksi vältetyistä veroista 4032642 markkaa sekä suorittamatta jääneistä ennakonpidätyksistä 1994778 markkaa ja sosiaaliturvamaksuista 280000 markkaa, kaikki määrät korkoineen.
Käräjäoikeus katsoi edelleen selvitetyksi, että B oli 11.10.1990 - 20.10.1995 C Ky:n toimitusjohtajana tahallaan merkinnyt yhtiön kirjanpitoon vääriä tietoja liittämällä edellä tarkoitetut 248 kuittia yhtiön kirjanpitoon. B oli siten olennaisesti vaikeuttanut oikean ja riittävän kuvan saamista yhtiön toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja taloudellisesta asemasta ja syyllistynyt kuuteen kirjanpitorikokseen.
A:n avunanto
Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 10.11.1990 - 28.5.1992 ja 3.8.1994 - 4.3.1995 tahallaan edistänyt B:n edellä tarkoitettuja viittä törkeää veropetosta ja viittä kirjanpitorikosta koskien verovuosia 1990 - 1992 ja 1994 - 1995 laatimalla liiketoimintaa harjoittamattoman D Oy:n puolesta ja omissa nimissään tekaistuja aliurakointilaskuja C Ky:lle yhteensä 2 591 325 markan edestä. A:n menettelyn johdosta C Ky ja sen vastuunalaiset yhtiömiehet eli B ja eräs toinen henkilö olivat voineet välttyä suorittamasta valtionveroa, kunnallisveroa ja kirkollisveroa yhteensä 250000 markkaa ja C Ky arvonlisäveroa 250000 markkaa. Palkkiona laadituista laskuista A oli saanut arviolta 25000 markkaa.
Rangaistuksen määräämistä koskevissa perusteluissaan käräjäoikeus lausui, että A ei ollut heti esitutkinnassa selvittänyt tekoaan, mutta oli tehnyt sen myöhemmin, joten rangaistusta mitattaessa oli otettava lieventämisperusteena huomioon hänen oma-aloitteinen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä. A:n teko oli tahallinen ja samalla kun hän oli teollaan oleellisesti myötävaikuttanut asianomistajalle aiheutuneen erittäin huomattavan vahingon syntymiseen hän oli itsekin hyötynyt teostaan tuntuvasti. Vuosia jatkunut täysin tekaistujen ja määriltään miljoonissa markoissa liikkuvien kuittien laatiminen ja kaupankäynti niillä oli erittäin paheksuttavaa. Sen vuoksi käräjäoikeus katsoi, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaati A:n tuomitsemista ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n avunannosta viiteen törkeään veropetokseen ja viiteen kirjanpitorikokseen yhteiseen 1 vuoden vankeusrangaistukseen ja velvoitti A:n osallistumaan suorittamatta jääneistä veroista verovirastolle tuomittuun B:n maksettavaksi määrättyyn vahingonkorvaukseen 500000 markan määrään asti. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen siltä osin kuin B:lle oli vaadittu rangaistusta avunannosta viiteen törkeään veropetokseen myös ennakonpidätysten toimittamatta jättämisten ja sosiaaliturvamaksujen suorittamatta jättämisen osalta.
Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Risto Kollin ja lautamiehet.
Virallinen syyttäjä, verovirasto sekä A ja B valittivat hovioikeuteen.
Helsingin hovioikeuden tuomio 29.12.1999
Hovioikeus katsoi B:n syyllistyneen 11.10.1990 - 20.10.1995 vain yhteen törkeään veropetokseen ja vain yhteen kirjanpitorikokseen sekä A:n syyllistyneen avunantoon B:n tekoihin 10.11.1990 - 28.5.1992 ja 3.8.1994 - 4.3.1995. Hovioikeus luki A:n syyksi avunannon törkeään veropetokseen myös ennakonpidätysten toimittamatta jättämisten ja sosiaaliturvamaksujen suorittamatta jättämisen osalta. Rangaistuksen mittaamisen osalta hovioikeus lausui, että käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus oli oikeassa suhteessa A:lle avunantajana syyksi luettavan rikoksen vahingollisuuteen ja siitä ilmenevään syyllisyyteen ja ettei käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta ollut syytä muuttaa. A velvoitettiin osallistumaan suorittamatta jääneiden ennakonpidätysten ja sosiaaliturvamaksujen osalta B:n suoritettavaksi tuomittuun vahingonkorvaukseen 657 410 markan määrään asti.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pentti W. Korhonen, Mats Wiklund ja Maija-Leena Tuukkanen. Esittelijä Seija Ovaskainen.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle myönnettiin valituslupa tuomitun rangaistuksen osalta. Valituksessaan A vaati, että hänelle tuomittua yhteistä vankeusrangaistusta alennetaan ja että se määrätään ehdolliseksi.
Virallinen syyttäjä antoi pyydetyn vastauksen.
Uudenmaan verovirasto ei käyttänyt hyväkseen sille varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 20.2.2001
Rangaistuksen mittaaminen
Valitus ei anna aihetta arvioida asiaa eri tavalla kuin hovioikeus.
Rangaistuksen ehdollisuusharkinta
Harkittavana on se, voidaanko A:lle 10.11.1990 - 28.5.1992 ja 3.8.1994 - 4.3.1995 tehdyistä avunannosta törkeään veropetokseen ja avunannosta kirjanpitorikokseen tuomittu yhteinen yhden vuoden vankeusrangaistus määrätä ehdolliseksi.
A on valituksessaan esittänyt ehdollista rangaistusta puoltavana seikkana sen, että rikos ei ole perustunut hänen suunnitelmaansa, vaan hän on toiminut avunantajana toisen rikokseen. Niin ikään A on vedonnut siihen, että hänen saamansa hyödyn määrä 25000 markkaa ei ole kovin suuri ja että hänen maksettavakseen on tuomittu 1157410 markan vahingonkorvaus. A on myös katsonut, että yhteiskuntaan kohdistunutta rikosta ei voida pitää yhtä moitittavana kuin yksityishenkilöön kohdistunutta. Lisäksi A on vedonnut eräisiin sairauksiinsa. A ei ollut syyllistynyt uusiin rikoksiin nyt syyksi luettujen rikosten jälkeen.
A on 28.12.1994 tuomittu lainvoiman saaneella tuomiolla talvella 1993 ja 29.3.1993 tehdyistä kahdesta kavalluksesta sekä talvella 1993 tehdystä väärennyksestä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaadi rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Korkeimman oikeuden käytännössä on katsottu, että ehdollisuusharkinnassa voidaan kiinnittää huomiota paitsi yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämiseen myös siihen, etteivät tuomio ja siitä aiheutuvat seuraamukset kokonaisuudessaan johda tuomitun kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen (KKO 1999:114). Kokonaisharkinnassa huomioon otettavana, ehdollista rangaistusta puoltavana seikkana on saatettu pitää esimerkiksi tuomitulle aiheutuneita huomattavia taloudellisia seurauksia (KKO 1985 II 117, 1997:140). Korkeimman oikeuden käytännössä on toisaalta myös katsottu, että huomattavan vahingon aiheuttaminen asianomistajalle on ehdollista rangaistusta vastaan puhuva seikka (KKO 1993:79, 1995:51).
Korkein oikeus toteaa, että mitä törkeämmästä rikoksesta on kysymys, sitä suuremmalla syyllä yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämisen voidaan katsoa vaativan rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Rikosta, jolla tavoitellaan taloudellista hyötyä toisen kustannuksella tai vahingoksi, on perusteltua pitää sitä moitittavampana mitä suurempi hyöty tai aiheutettu vahinko on. Huomattavaa vahinkoa vastaavan korvausvelvollisuuden katsominen tällaisesta rikoksesta seuraavan rangaistuksen ehdollisuutta puoltavaksi perusteeksi on ristiriidassa edellä lausutun periaatteen kanssa eikä se siten voi olla seikka, joka säännönmukaisesti puhuisi ehdollisuuden puolesta.
A on senkin jälkeen, kun hänet oli jo aikaisemmin tuomittu muista rikoksista ehdolliseen vankeusrangaistukseen, osallistunut avunantajana pitkän ajan kuluessa laajamittaisiin talous- ja elinkeinorikoksiin. Kysymys on teoista, joiden nimenomaisena tarkoituksena on ollut huomattavan taloudellisen hyödyn hankkiminen asianomistajan kustannuksella, ja joissa avunantajan osuus on ollut tekojen onnistumisen kannalta tärkeä. Nämä seikat sekä tekojen suunnitelmallisuus ja vahingollisuus puhuvat sitä vastaan, että rangaistus voitaisiin määrätä ehdolliseksi. Myöskään se seikka, että A:n rikoksillaan itselleen saama hyöty 25000 markkaa on ollut suhteellisen pieni verrattuna hänen edesauttamillaan teoilla saatuun hyötyyn ja aiheutettuun yli 1,1 miljoonan markan vahinkoon sekä sitä vastaavaan A:n korvausvelvollisuuteen nähden, ei edellä esitetyillä perusteilla ole ehdollista rangaistusta puoltava peruste. A:n terveydentila ei anna aihetta arvioida rangaistuslajia toisin.
Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaatii A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lasse Nikkarinen, Kati Hidén, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Reima Jussila.